Hoitajan roolin tulevaisuus

Hoitajan roolin tulevaisuus

Ennakointi on elämän tärkeimpiä asioita. Voi luonnollisesti olla ennnakoimatta, mutta se voi hyvinkin aiheuttaa hankalia tilanteita. Millaisen roolin yhteiskunta haluaa antaa hoitajalle ?

Suomen väestö ikääntyy ja työtä tekevä väestö vähentyy ilman toimenpiteitä. Suomalaisten spermakin on huonolaatuista.

Nyt on se hetki kun tulisi alkaa toimimaan, ennakointi olisi pitänyt jo tehdä.

Niin, se tulevaisuus. Se on täynnä suuria kysymyksiä ja niitä LiikenneSote haluaa tuoda esiin. Ne voivat kipeitä, ne voivat olla hankalia, mutta ehkä ne voivat olla myös toivoa antavia.

On totta, että hoitajat saavat palkkansa ' toisilta ' veronmaksajilta. Toisaalta on paljon erilaista hallintoa, joka myös maksetaan verovaroista.

On liikennehallintoa, on kuntahallintoa, on valtionhallintoa...Suomessa osuus yhteiskunnalta palkan saavan osuus väestöstä on melko suuri, yli puoli miljoonaa työntekijää.

Väestön ikääntyessä on erittäin tärkeää miettiä saako hoitoala tarvitsemaansa arvostusta muuten kuin sanakäänteissä. Päättäjät jakavat sitä samaa ' yhteiskunnan ' maksamaa palkkakakkua kuin hoitajat.

Olisiko ratkaisu kakun jakaminen, ei pelkästään koulutuksen perusteella, vaan myös työn vastuullisuuden ja henkisen kuormittavuuden perusteella.

Tai jos hoitaja – aloille saataisiin lisää miehiä. Alipalkatut alat ovat naisvaltaisia.

Monen hoitajan tulee puolessa välissä palkanmaksujaksoa alkaa katsomaan mitä ostaa jotta rahat saa riittämään. Raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se helpottaa elämää.

Tässä vieä muutama linkki blogin taustatiedoksi :

TILASTOKESKUS SUOMEN VÄESTÖRAKENNE

TILASTOKESKUS ANSIOTASOINDEKSI

WIKIPEDIA JULKINEN SEKTORI

Kommentoi alla, kirjoita info@liikennesote.fi tai reagoi fb - sivulla