Korona - maailma ja yksityinen Suomi

Ensinnäkin, tervetuloa UUTEEN LIIKENNESOTEEN !!
Ulkoasu ( layout ) on muuttunut mutta ASIAKASLÄHTÖISYYS, se ei katoa Blogeistani mihinkään !!
Ja nyt asiaan,
Jokainen kokee nykyisen kriisi – tilanteen omalla tavallaan :
Toiset suojaavat itsensä ja huomioivat käyttäytymisellään kanssaihmiset erittäin tarkasti kun taas toisille se ei ole niin tärkeää ja kauppoihin on päästävä, jopa koko perheen voimin. En halua tällä ketään syyllistää mutta jotenkin tuntuu että asiasta joutuu nyt muistuttamaan, kriisi ei ole ohi !! Muistutetaan asiasta tälläkin kanavalla !!
Esimerkiksi Belgian uutisissa ( seuraan niitä taustani takia aktiivisesti ) käytettiin eilen illalla uutisten alussa paljon aikaa muistutukseen ettei kriisi ole ohi ja samalla selostettiin uuden virus-tartuntojen nousun mahdollisuudesta hyvin intensiivisesti.
Suomessakin yhteiskunta koettaa vaikuttaa niin paljon kuin se on mahdollista. Suomessa kuten Belgiassakin uskotaan ihmisten ottavan itse vastuuta. Asia ei ole helppoa toteuttaa.
Suomen suurimpia uutisia tällä hetkellä on Huoltovarmuuskeskuksen suojavarustetilaukset.
Katson asiaa liikenteen kannalta eikä se suoranaisesti liity Huoltovarmuuskeskukseen vaan ehkä enemmän yleiseen yhteiskunnan muutokseen.
Sikäli näkökulmani on sama; se kuinka yksityinen kohtaa julkisen tai kuinka julkinen kohtaa yksityisen.
Suomalainen yhteiskunta on ‘ulkoistanut ‘ julkisia palveluja kiihtyvällä vauhdilla. Monet, esimerkiksi liikenteeseen ja liikennesuunnitteluun liittyvät asiat, toteutetaan nykyisin yksityisillä toimijoilla.
Hankintakeskuksen tapauksessa tehdyt tilaukset ovat toteutettu erittäin suuren paineen alla kriisin jo ollessa käynnissä joten on luonnollisesti kyse aivan eri asiasta ja kyseiset uutisissa olleet tilaukset ovat olleet vaikeaa toteuttaa.
Mutta onko liikennemerkkien laitto, jäisten jalkakäytävien hoito tai vaikkapa katutöiden asfalttityöt ja maalaukset yhtä vaikeita saada onnistumaan ?
Jostain syystä ne tuntuvt viivästyvän niin paljon ettei enää olekaan eroa jalankulkualueella ja pyörätiellä. Kevät etenee ja kevyt liikenne kohtaa toisensa yhä enemmän. Ja katutyöt lisääntyvät.
Jatkan aiheesta seuraavassa Blogissani.
Kommentoi , kirjoita info ( ät ) liikennesote.fi tai reagoi fb – sivulla. Tai merkkaa sivustoni jotta aina näet uusimman Blogini.
Linkkejä kirjoitettuihin aiheisiin :
YLE : TIETOA KANTELUISTA SUOJAVARUSTETILAUKSISSA