Kuka heittää ensimmäisen luksustuotteensa pois ?

Kuka heittää ensimmäisen luksustuotteensa  pois ?

Katsoin eilen sattumalta eilen dokumenttia liittyen olosuhteisiin joissain alikehitttyneissä maissa. Katson sohvaltani kuvaa jossa ihmisten koti on puolen metrin päässä junaraiteesta. Koti on viidelle ihmiselle, vanhemmat kolmen lapsen kanssa ratapenkereessä jonne piti / pitää mennä ryömimällä sisään.

Me täällä kehitttyneessä maailmassa ostamme tuotteita joita on tuotettu tuon kyseisen alikehittyneen kaltaisissa maissa. Olemmeko ulkoistaneet oman kulutustottumuksemme ?

Sana  ‘tuote ‘ suomen kielessä pitää paljon sisällään, siksi valitsin sen otsikon sanaksi.  Luksusjahti satamassa on laivateollisuuden tuote mutta myös jokin palvelu voi olla tuote.

Me voimme kritisoida toisiamme kulutuksesta, tuotteiden ostosta ja palveluiden ostosta halutessamme säästää luontoa tai hillitä ilmastonmuutosta.

Toisaalta voimme myös keskustella siitä mikä on ‘ ilmastonmuutoksen hillintää ‘ .

Jos teemme sitä Internetissä tai somessa tuolloinkin kuluu energiaa.

Sekään ei ole ongelmatonta kuinka olemme hankkineet rahan tai varallisuuden voidaksemme ostaa tuotetta tai palvelua.

Lopputulema on kuitenkin että elämme yli varojemme. Jo loppukesästä olemme käyttäneet vuoden luonnonvarakiintiömme, loppu on sitten lainaa vaikka niiltä kuuluisilta lapsenlapsilta.

Olemme tottuneet siihen että jos on kylmä niin silloin lämmitetään ja jos on kuuma niin silloin viilennetään. Emme kyseenalaista terveydenhuoltoa tai siihen käytetttyjä varoja tai meille on normaali asia, että kaupassa on kylmäalteet josta löytyy ruokia kätevässä pakastemuodossa joka kotona laitetaan pakastimeen odottamaan sopivaa ajankohtaa.

Sitä odotellessa sähköä kuluu jotta pakastin pysyy kylmänä.

Olemme tottuneet tällaiseen elämään ja nyt Koronan pahimman kriiisin jälkeen haluamme ‘ palata normaaliin ‘.

Mutta kuka voi sanoa kenellekään mitään kulutuksesta tai tuotteiden ostosta ? Ilman kulutusta ei ole hyvinvointia ( terveydenhuoltoa, koulutusta;, infrastruktuuria…)  mutta kuinka ollakaan,  se voi kääntyä ‘ huono – voinniksi ‘ luonnon kuluessa. Joidenkin lähteiden mukaan olemme erkaantuneet liikaa luonnosta.

Tämä ei ole kannanotto ilmastokeskusteluun vaan tämä on vain ajatus siitä millaisessa ‘ yhteisessä veneessä  ‘ me seilaamme. Se joka paheksuu muskelivenettä saattaa ostaa tuotteita jotka saastuttavat ilmakehää tai nettailla paljon joka kuluttaa energiaa.

Kuka meistä voi heittää ensimmäisen kiven ? Kuka voi sanoa toiselle älä tee noin sillä me kaikki kulutamme samaa pääomaamme. Luontoa.

 

Kommentoi, kirjoita tai reagoi