Sipilä – Rinne – Marin

Sipilä – Rinne – Marin

Sipilää aikoinaan parjattiin siitä että hän johti hallitusta kuin yritystä. Tai sellaisen kuvan saattoi saada uutisoinnista jota tuolloisen hallituksen ympärillä käytiin.

Sen jälkeiset kaksi hallitusta ovat myös joutuneet miettimään talousasioita useaan otteeseen, Rinteen hallitus omistajaohjauksen tiimoilta ja Marinin hallitus nyt tänä vuonna kriisitukien muodossa ja viimeisimpänä tulisi tällä hetkellä päättää olemmeko mukana EU: n elpymisrahastossa jota ollaan luomassa kriisistä ulospääsyyn.

ILTASANOMAT 16.7.2020 : ELPYMISRAHASTO

VALTIONEUVOSTO : SUOMEN HALLITUKSET

Voiko nykyisessä tilanteessa sivuuttaa yritysajattelun ? Mihin Suomella on oikeastaan varaa ? Kuinka pitkälle voidaan venyttää polarisaatiota ?

Mielestäni nyt on suuri vaara, että pää tulee vetävän käteen. Tällä en tarkoita sitä, että kansan tarvitsisi alkaa tukemaan yrityselämää kohtuuttoman paljon. Tarkoitan sitä, että kuinka paljon valtio voi velkaantua ennenkuin tuo hyväksi tahdoksi tarkoitettu ele kääntyy itseään vastaan ?

Kuinka paljon Suomi pystyy velkaantumaan jotta seurauksena ei olisi todella suuri polarisaatio. Nyt kriisin aikaan puhutaan niin suurista summista ettei niitä enää helpolla ymmärrä. Eikö ne pidä maksaa takaisin jonain päivänä ?

Kuinka suureen polarisaatioon Suomella on varaa ? Entä jollei veronkorotukset enää riitä ? Entä jos tuleva talous ei kestä nykyisiä kriisin aikaan tehtyjä päätöksiä ( vaikka ne ovat tarkoitettu kaikkien hyödyksi, koituuko ne kuitenkin vain joidenkin hyödyksi, jostakin se raha on lainattava ja takaisin maksettava ja mikä taho valvoo, että apu eli lainaraha, menee oikeisiin paikkoihin ?).

Olisiko nyt tärkeää keskustella asiakaslähtöisesti veronmaksajien kanssa ? Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat siihen miten esimerkiksi Sote pystytään rahoittamaan.

Kommentoi, kirjoita tai reagoi fb - sivullani