Suomi ja kommunikaatio - viestintä

Suomi ja kommunikaatio - viestintä

KOMMUNIKAATI0N SYNONYYMIT

Kun ihminen aloittaa uudessa työpaikassa viimeisin asia johon kannattaa kiinnittää huomiota on se, kuinka kommunikaatio toimii tai kuinka se on järjestetty.

Kommunikaatioon ( viestintään ) puuttumalla arvostelet itse asiassa johdon toimintaa.

Viime päivien uutisotsikoita on hallinnut viestintävalmennus jota valtion hallituksen ministerit ovat  saaneet kuka enemmän, kuka vähemmän, kuka kenenkin toimesta, kuka kenenkin maksamana.

YLE : MINISTERIEN KOULUTUSTEN KILPAILUTUS

ILTASANOMAT ; MINISTERIN SAAMA VIESTINTÄVALMENNUS

On erittäin hienoa että tällä tavoin saamme esimerkkiä siitä kuinka tärkeää lisäkoulutus eri ammateissa on.

Ei pelkästään esiintymiskoulutus jota tarvitaan ministerien työn lisäksi monessa muussakin työssä, vaikkapa hallintotyöntekijän,  joka työkseen on tekemisissä ihmisten kanssa.

Myös monenlainen muukin lisäkoulutus eri töissä, turvallisuuskoulutus vaikkapa taksin – tai linja-autonkuljettajan työssä, voisi olla hyvinkin tärkeä työn lisä. Jopa elintärkeä. Niin matkustajalle kuin kuljettajalle.

On hienoa, että ministerit antavat esimerkillään mallia.

Kommunikaatio ja viestintä sekä siihen päälle vielä  asiakaslähtöisyys,  kuulostaako hienolta !!

Kuinka hienoa olisikaan asiakaspalvelutyöntekijä  jossain hallinnossa ( tällä en sano ettei sellaisia jo olisi ) joka ajattelisi palvelutyötään asiakkaan tarpeista lähtöisesti. 

Ei niin että onko työ suoritettu vaan niin, että asiakas saisi vastauksen kysymykseen jonka hän esittää. Asiakaspalvelija olisi saanut koulutusta siitä kuinka hänen tulee kommunikoida  asiakkaan kanssa ja kuunnella häntä sekä olla kiinnnostunut asiakkaan asiasta.

Ovatkohan meidän ministerit saaneet sellaista koulutusta ?

Laitoin 0295 – alkuisista puhelinnumeroista kyselyn oikeusministeriöön jo kuukausi sitten.

Kyselyn mukana oli oikeusasiamiehen toimiston viittaus kulutttaja- asiamiehen aloitteeseen eli itse asiassa oikeusministeriö on saanut aloitteen jo noin kaksi vuotta sitten

KULUTTAJA-ASIAMIES : 0295 - ALKUISTEN NUMEROIDEN SÄÄNTELY

Olen nyt jakanut tiedon kansanedustajille. Oikeusministeriö ei ole reagoinut. Sekin on luonnollisesti tapa reagoida kun ei reagoi. Onko se hiljaista viestintää ?

Kommentoi kirjoita tai reagoi