Tie(liikennelaki)2020 Suomi

Muutaman päivän päästä meillä on uusi tieliikennelaki2020, 1.6.2020.
TRAFICOM : TIELIIKENNELAKI2020
Mediassa on nyt puhuttu paljon lain mukana tuomasta sanasta ‘ ennakointi ‘. Uudessa laissa sitä kutsutaan ‘ennakointivelvollisuudeksi ‘.
Sinänsä ‘ ennakoinnin ‘ kuuluisi kuulua liikenteeseen kuten kaikkkeen muuhunkin elämässämme itsestäänselvästi, ilman eri mainintaa laissa.
Kertooko se jotain yhteiskunnastamme, että tällainen asia jonka nyt esimerkiksi liikenteessä tulisi olla todellakin hyvinkin selvä asia, ‘ joudutaan ‘ kirjoittamaan lakiin ?
Olen kirjoittanut noin vuoden ajan blogeja tälle sivustolleni www.liikennesote.fi . Useat kirjoituksistani ovat käsitelleet juuri tätä aihetta. Kiertoliittymä – ennakointi, taksi- tilanteen ennakointi liikennepalvelulaki2018 myötä jne.
Olen hieman aidosti yllättynyt tieliikennelain ennakoinnin alleviivamisesta. Se on luonnollisesti erittäin tärkeä asia ja välttämätöntä. Silti, olemmeko muuttuneet niin ei – ennakoiviksi että yhteiskunnan pitää siiihen ‘ puuttua ‘ tällä tavoin.
Sinänsä näen liikenteessä jatkuvasti sen miten vähän siellä ajatellaan toista liikkujaa ja mahdollisuuksien mukaan pidetään ‘ härkäpäisesti ‘ kiinni oikeuksista.
Toisaalta nyt kun laki tavallaan pyytää ‘ ennakoimaan ‘ vaikka itse olisi oikeassa, onko siinä se vaara, ettei ‘ väärinajaja ‘ muuta käyttäytymistään.
Lailla ehkä halutaan antaa meille tiellä liikkujille vastuuta mutta toivottovasti valvonta kuitenkin säilyy yhteiskunnalla.
Toivoa sopii että tieliikennelaki2020 saisi nyt vähän enemmän tiedotusta kuin liikennepalvelulaki2018 josta ei juurikaan tiedotettu, ainakaan taksien osalta.
Kommentoi, kirjoita tai reagoi fb - sivulla